‹ Takaisin

  |  27.09.2019   |  Olli-Pekka Tiainen ja Emmi Puumalainen   |  iStock

Emerade-adrenaliinikynien jakelu on keskeytetty

Anafylaktisiin sokkeihin tarkoitetun Emerade-adrenaliinikynän jakelu on keskeytetty yksittäisten toimintaongelmien vuoksi.

,

Myyntiluvan haltija Pharma Swiss Česká republika s.r.o on keskeyttänyt Emerade-adrenaliinikynien jakelun tuotevirheselvityksen vuoksi. Yksittäisissä tapauksissa kynä ei ole toiminut ensimmäisellä yrityksellä.

Annoksen saaminen on saattanut vaatia voimakkaamman painalluksen tai useamman yrityksen. Myyntiluvan haltijan mukaan testatuissa tapauksissa kynä on kuitenkin lopulta toiminut.

Emerade-kynää käytetään ensiapuna äkillisissä ja henkeä uhkaavissa allergisissa reaktioissa eli anafylaktisissa sokeissa. Reaktion voi aiheuttaa esimerkiksi hyönteisen pisto tai purema, ruoka-aine, lääke tai fyysinen rasitus.

Fimea selvittää asiaa aktiivisesti muiden eurooppalaisten lääkeviranomaisten kanssa.

Fimea muistuttaa, että Emerade on tarkoitettu ensiavuksi. Potilaan tulee aina hakeutua hoitoon adrenaliinikynän käyttämisen jälkeen.

Tilanteessa tulee soittaa hätänumeroon 112, hälyttää ambulanssi ja mainita anafylaksia, vaikka oireet vaikuttaisivatkin olevan jo häviämässä. Käytetty autoinjektori on hyvä ottaa mukaan.

Kanta
Fimea
Potilaan lääkärilehti
https://steroidsshop-ua.com/substance/32/

Organon

Drugs for weight loss